sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Muinaisketjukurssilla

Olin jo perinteeksi tulleilla helmifestareilla Helmien talossa Virroilla.
Tällä kertaa päivän teemana oli muinaisketjut. Aihe ei ollut minulle tuttu, enkä tiennyt, mikä odotti.
Ketjun teko aloitettiin valitsemalla malli, joita oli useita esim.muinaisketju, kuningasketju, Cordell, Ruori.
Valitsin itselleni Ariel-mallin, joka tehdään kahden kokoisista lenkeistä. Ei muuta kun messinkilankaa pyörittämään 4 ja 6 mm tankojen ympäri.
Sitten sahattiin lehtisahalla; se olikin aikaavievin osa ketjun teossa, meinasi tulla uskon puute.
Vihdoin parin tunnin sahaamisen jälkeen pääsin tekemään ketjua, isoja ja pieniä lenkkejä yhdistellen ketjua alkoi syntyä.
Tein samasta materiaalista myös lukon rannekoruun, ja sitten myllyttämään (eli kiillottamaan)...
Tuloksena kaunis ja kiiltävä rannekoru!


Messinkilangasta pyöritettiin spiraali tangon ympäri



Spiraalista sahattuja renkaita
Valmista ketjua alkaa syntyä
Tein samasta meriaalista myös lukon
Rannekorusta tuli syötävän "herkullisen" näköinen

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lisää kukkaronkehysharjoittelua

Olen epätoivoisesti yrittänyt harjoitella tekemään kukkaroja.
Oikea mitoitus kehyksiin on kaiken a ja o, mutta vaikein vaihe on kehyksen kiinnitys.
Ommeltavat kehykset on vuorenvarma valinta, mutta hidas tehdä.
Liimattavat/puristettavat kehykset vaativat kyllä harjoittelua, ensimmäiset kehykset tuhoutuivat harjoittelussa. Liimaa oli sormissa ja kaikkialla muualla paitsi kehyksissä.
Pihdeillä puristamalla tulos on tosi epätasainen, siitä luovuin heti.
Seuraavaksi aion kokeilla erilaista liimaa ja ommella nyörin kankaan reunaan, näin sellaisen ohjeen jossain.
Tässä muutama malli, jotka sain jotenkuten kursittua kasaan, eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta toimivat...


Punaisesta keinonahasta tehty kukkaro

Koristeena mustasta keinonahasta kukka

Lehmäkuosinen iso kukkaro vaikka meikkipussiksi

Avattuna

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Mintunvihreä kukkaro

Opettelen nyt tekemään kukkaroja, siis sellaisia, mihin tulee kukkaron kehykset.
Niiden tekeminen on ollut jo kauan mielessä, mutta nyt sain aikaiseksi tilata useita erikokoisia kehyksiä.
Kukkaroiden tekeminen vaatii omat niksinsä ja täytyy sanoa, että on vielä paljon harjoiteltavaa.

Tässä ensimmäinen mintunvihreä kukkaro, joka meni siskon tytölle yo-lahjaksi.
Päällinen keinonahkaa, sisällä vuori, koristeena sydän ja rannelenkki.




tiistai 24. toukokuuta 2016

Nahkahelmistä rannekoruja

Kokosin eriväristä nahkahelmistä rannekoruja ja pisteeksi i:n päälle vähän bling-blingiä.
Rannekorujen pohja on memory-wirea, eli "muistirautalankaa", pitää siis muotonsa ja ei tarvitse lukkoa.
Bling-blingit ovat vanhoista puretuista koruista.
Aiemmin olen tehnyt mustia rannekoruja, mutta nyt tein lisäksi punaisen, sinisen, harmaan ja ruskean version.

Vino pino rannekoruja


Punaista

Sinistä
 

torstai 19. toukokuuta 2016

Nahkahelmiä

Innostuin taas pyörittelemään nahkasuikaleista helmiä.
Nahkapaloista löytyikin monenlaista ja -väristä palaa, joista askarrella.
Nahkahelmissä on se hyvä puoli, että niitä voi tehdä tosi pienistäkin paloista.

Nyt vielä odottelen inspiraatiota, mitä näistä voisi tehdä, ehkäpä ranne- ja kaulakoruja...




Sinistä mokkaa

Ruskeaa nahkaa
 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kädentaikaa-myyjäiset

Viikonlopun myyjäiset onnellisesti ohi.
Kaksi päivää kului todella nopeasti, tuli vietettyä aikaa vanhojen tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa.
Kaikkea ihanaa oli taas myyjillä myynnissä, asiakkaita vaan olisi saanut olla taas jälleen kerran enemmän.
Jos rahapussi ei paljon lihonutkaan, kokemusta kertyi taas roppakaupalla ja uusia tuttavuuksia ja tuoreita ideoita!

Yleiskuvaa myyntipöydästä

Aurinkolasikotelot ja lehmäpussukat menivät hyvin kaupaksi






perjantai 22. huhtikuuta 2016

Käsitöitä myyjäisiin

Koko viikko on mennyt väkästellessä myyjäisiin pussukoita, laukkuja, koruja jne.
Alla muutamia valmiita tuotteita.
Suurin osa myytävistä tuotteista on tehty verhoomon jäännöspaloista.

Käsilaukku ruusukuvioisesta verhoilukankaasta

Yksityiskohta käsilaukusta

Samasta ruusukankaasta pussukoita

"Lemmukankaasta" pussukoita